lauantai 30. huhtikuuta 2016

Aamun ruokahetki

Tänään tarjosin pennuille ensimmäisen sekoitusaterian eli 2/3 RC startermoussea ja 1/3 Purenatural puppy nappuloita veteen turvotettuna. Hyvin upposi. Spot kävi vielä santsaamassa kun muut jo menivät vetämään hyvin ansaitut päikkärit.

Aamun ruokahetki

Blondin hauska väritys.

Spot santsikierroksella.

Hertta tyytyväisenä masu täynnä.

Spot vei Hertan paikan. Nurkkapaikat on haluttuja :)

Vas. Keekki, takana Hertta, edessä Diiva ja oik. Blondi.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kolmen viikon rajapyykki

Eilen tuli pennuille kolmen viikon ikä täyteen. Sehän tarkoitti pennuille ensimmäistä madotuskertaa. Nyt ensimmäisellä kerralla madotan pennut Flubenol vet pastalla. Se on helppo annostella ja turvallinen käyttää. Pennut saavat kolmen päivän kuurin, kuten Ixikin. Ixin madotan Axilur 500mg tableteilla. Pennutkin saavat myöhemmillä kerroilla (5 ja 7 viikkoisina) Axilur 250mg madotuskuurin.

Pennuille aloitettiin tänään myös kiinteän ruuan antaminen. Valitsin pennuille annettavaksi nyt ensimmäistä kertaa Royal Caninin startermoussen. Aikaisemmille pentueille olen yleensä antanut jauheliha/kermaviili sekoitusta alkuun ennen siirtymistä nappulaan, mutta nyt kasvattajaystävät ovat kehuneet RC starteria niin päätin kokeilla sitä. Ainakin se maistui kaikille pennuille erittäin hyvin! Alkuun saavat vain pieniä annoksia (ei niin paljon kun napa vetää) kolme-neljä kertaa päivässä. Ixi pitää pennut myös maidoissa, joten kiinteä ruoka on vaan lisänä tässä vaiheessa. Varmaan siinä viikon päästä alan sekoittamaan starteria Purenatural puppy ruokaan, jota saavat sitten luovutusikäisenä myös mukaansa 2kg:n säkin Mustin&Mirrin pentupaketin mukana.

Pentupaketti

Kovin pennut jo touhuavat pentulaatikossa ja ottavat hyvin kontaktia ihmiseen, kun menee pentulaatikolle. Kaikkia pentuja käsitellään myös yksilöllisesti. Viikon päästä pääsee sitten jo pentuja katsomaan. Kaikki ovat tervetulleita pentuja palluttamaan, kunhan sovit vain ajan etukäteen :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

12 vrk iässä

Ikää on nyt 12 vrk ja silmät ovat kaikilla raollaan. Silleen siristellään söpösti. Pikkuhiljaa alkavat näkemäänkin jotain. Jalkojen päällä kannatellaan jo painoa ja ensimmäisiä kävelypätkiäkin otetaan, kun yritetään ehtiä ensimmäisenä emän nisille. Suurin osa pentujen ajasta menee kuitenkin vielä vain nukkuessa. Kun ei nukuta niin syödään tai yritetään liikkua sen verran, että päästään syömään. Ixi hoitaa hyvin pentujaan, mutta tykkää välillä ottaa omat tirsansa pentulaatikon ulkopuolella olevalla pedillään. Tänään jätti kuitenkin mulle isomman pesut. Pari pennuista (Spot ja Blondi) olivat  onnistuneet ryömimään jonkun löysän kakkakasan päältä ja niiden masut olivat vähän kakkaset. Pesin ne lämpimän juoksevan veden alla. Pientä vastalausetta antoivat alkuun tästä barbaarisesta toimenpiteestä, mutta pyhkeellä kuivaamiseen olivat sentään tyytyväisiä :)

Diiva, Hertta, Spot. Pikku-Keekin ja pontso-Blondin kokoeron huomaa kyllä.

Ixi hoitaa pentujen peppupesut


Yritystä löytyy maitobaarin äärelle.


Diiva & Spot

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tytöt ja pojat 8 vrk.

Reilu viikko ikää nappuloilla. Eipä ne muuta tee kuin syö ja nukkuu tyytyväisinä. Ixi hoitaa pentujaa hyvin. Pentuhuoneessa on aika lämmintä 24 astetta, joten Ixillä on vähän kuuma, mutta pennut on tyytyväisinä pitkin ja poikin pentulaatikkoa, joten lämmintä ainakin riittää. Tasaisesti ovat kasvaneet. Perää pitää Pikku-Keekki. Spot on taas suurin pennuista.





Keekki on pienin ja Spot suurin pentu.

Keekki

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Spot & Keekki 6 vrk.

"Keekki"

"Keekki"

"Keekki"

"Spot"

"Spot"
Pojista pikakuvia tänään. Huomenna jos ehtisi ajan kanssa näpsimään muutaman kuvan kaikista :)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pentujen työnimet & painoja

Pentujen syntymäpainoja ei ole tiedossa, kun eivät niitä klinikalla olleet punninneet. Punnittiin ensimmäisen kerran 9.4 aamulla. (Painot grammoina.)

Pvm.               9.4    10.4
Klo                 8.15  10.30
1.  SPOT        556   637
2.  KEEKKI    399   452 
3.  BLONDI    510   580
4.  HERTTA    504   560
5.  DIIVA        445   499




Hitaasti, mutta varmasti

Synnytykset ovat erilaisia ja niin oli tämäkin tapaus. Omalle kohdalle on kerran aikaisemmin sattunut samantapainen, hitaasti etenevä synnytys, kun ensimmäinen bcnarttuni Kiia (Pikkupaimenen Dixie Dew) synnytteli ensimmäistä pentueettaan jopa 4h väleillä seuraavaan pentuun. Mutta asiaan...

Ixillä oli vedet meneet siinä aamuyön aikana. Kunnon supistukset alkoivat klo 6.00 jälkeen ja klo 7.00 aikaan alkoivat varsinaiset ensimmäiset kunnon työntöpoltot. Työntöpoltot olivat hyvin normaalin oloiset, voimakkaat ja niitä tuli tiheään, mutta silti ei tuntiin ollut pentua kuulunut. Tein ensimmäisen sisätutkimuksen klo 8.00 jälkeen. Pentu tuntui synnytyskanavassa. se oli nenu ja jalat edellä tulossa ja ihan hollillakin tuntui olevan. Stimuloin lisää supistuksia sisähieronnalla ja supistukset olivat hyvät. Siitä huolimatta pentu ei edennyt mihinkään. Ei auttanut muuta kuin soitella eläinlääkäriasemalle.

Ensimmäisellä eläinlääkäriasemalla olivat vähän nihkeitä ottamaan vastaan ja vastaanotossa keskustelut välittänyt (puhui itse eläinlääkärin kanssa) eläintenhoitaja käski vain kävelyttää narttua ja odotella. No koska tässä oli jo kävelytetty ja odoteltu ihan tarpeeksi niin soitin heti perään Pet-Vettiin. Siellä oltiin paremmin palveluhenkisiä. Keskustelin eläinlääkärin kanssa, joka kehotti tulemaan klinikalle. Siellä olisi kuitenkin valmiudet suorittaa sektio, jos tilanne ei etenisi normaalisti. Lähetin Ixin sitten klinikalle isännän kanssa klo. 9.00 jälkeen, jonka jälkeen itse lähdin töihin. (Olin ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa, joten en viitsinyt anoa heti vapaata). Ei meitä kahta kuitenkaan olisi tarvittu klinikalla. Tulipahan isäntäkin lopulta kunnolla perehdytettyä koirien synnytyksen kulkuun.



Isäntä laittoi klinikalta väliaikatietoja tekstiviesteinä. Pet-Vetissä palvelu oli koko ajan erittäin ensiluokkaista. Jopa isännästä pitivät huolta :) Kahvi ja välipalatarjoilu pelasi. Hoitajat olisivat ruokaakin lähteneet hakemaan, kun heillä oli oma tauko, mutta isäntä kieltäytyi, eikä halunnut vaivata heitä. Hoitava eläinlääkäri Leili Lemmetti, jopa jäi työvuoronsä jälkeen hoitamaan Ixiä. Palvelusta ei voi valittaa :)

Klinikalla Ixille laitettiin heti tippa, jonka kautta se sai tarvittavat "boostit", mm. oksitosiinia. Ensimmäinen pentu oli hieman sininen syntyessään, koska oli ollut synnytyskanavassa niin kauan, mutta virkosi kuitenkin nopeasti ja söi heti hyvin. Toisen pennun jälkeen he ottivat röntgenkuvat, että tietäisivät kuinka monta on vielä tulossa. Siinä vaiheessa oli jo kolmas pentu siirtynyt synnytyskanavaan. Kolmannen pennun jälkeen Ixiltä otettiin verinäyte verenkuvaa varten, joka oli normaali. Pentujen sydämensykkeet tarkistettiin myös samaan aikaan ultraamalla.
Ixi sai päivän aikana myös Hill´s a/d energiaruokaa. Kolmasti oli leikkaussalia oltu varaamassa sektiota varten, mutta aina kumminkin meni normisynnytys edelle, koska emän ja pentujen vointi olivat hyvät.

Pentujen syntymäajat ja erityistuntomerkit:
1. uros, syntyi klo 10.20 (tricolour, iso musta täplä otsalla)
2. uros, syntyi klo 10.50 (tricolour, iso musta täplä ylävatsassa)
3. narttu, syntyi klo 11.55 (mustavalkoinen, eniten valkoista päässä)
4. narttu, syntyi klo 14.55 (klassinen mustavalkoinen, sydänkuvio otsassa, iso musta täplä vatsassa)
5. narttu, syntyi klo 17.30 (klassinen mustavalkoinen, pidempi ja ohuempi valkoinen piirto otsassa)

Ixi oli ihan poikki päivän jälkeen ja niin taisi isäntäkin olla. Kolmannen ja neljännen pennun välillä Ixi oli levännyt iskän vierellä. Neljännen pennun jälkeen Ixi nukkui sikeästi parin tunnin tirsat. Ixi on kuitenkin voinut nyt hyvin ja pennut ovat erittäin elinvoimasia ja ahneita syömäreitä. Toivon mukaan tästä edespäin kaikki sujuisi hyvin :)

torstai 7. huhtikuuta 2016

Pennut syntyneet


Saldona 2 urosta ja 3 narttua, jotka syntyivät Turun Pet-Vetin klinikalla. Sektiota ei sentään tarvittu, vaikka sitäkin harkittiin. Täytyy viikonlopulla kirjoitella tarkempi selvitys päivän kulusta.